Voi rauhaa ja hiljaisuutta

No niin, nyt ovat lapset lähteneet maailmalle. Baby eli Sanni Espooseen ja Boris eli Retu Kotkaan. Rakkaita terveisiä vaan uusiin koteihin! Olen ottanut tämän päivän ihan rauhallisesti, tässä sulattelen vielä eroa lapsosista. Vaikka, täytyy kyllä tunnustaa, on hieman haikea olo.

Pusuja ja rapsutuksia ja muistakaa mitä opetin! Wuh!

Lepää rauhassa Bono!

Surukseni poikani Bono nukkui ikiuneen eilen. Maanantaina saimme musertavia uutisia, Bono oli parantumattomasti sairas ja ennuste oli huono. Kuitenkin poika oli iloinen ja virkeä, ja jaksoimme uskoa mahdollisuuteen. Loppuviikosta tilanne huononi radikaalisti ja emäntäni lähti lauantaina Bonon kanssa eläinlääkärille, ja palasi sieltä yksin. Poikani pääsi pienten koirien taivaaseen siskonsa seuraksi. Olen musertunut ja surullinen, mutta toivon että Bonolla on nyt hyvä olla.

Lepää rauhassa!

Kiirettä pitää!

Kokoajan on karmea hoppu ja jos jonkinlaista viihdykettä ja vierasta. Mua käydään ihailemassa melkein päivittäin :) Soopelitrioni on saanut sovittua itselleen jatkomajoitukset, eli alkaen reilun viikon päästä muuttavat omiin koteihinsa. Tänään nuo ipanat saavuttavat 6 viikon iän. Ja vastahan ne syntyivät... Aamulla viiden aikaan jo alkoi järkyttävä mekastus ja meinas noi kauneusunet jäädä tosi lyhyiksi, onneksi pennut kuitenkin tajusivat vielä nukkua muutaman tunnin. Mä en ymmärrä mistä tuota virtaa riittää.

Ai niin. Emäntä käski vielä mainostaa, että yhdistyksemme järjestää tänään 21.5. Match Shown Sahaajankadun kentällä Herttoniemessä. Osallistuminen on edullista ja palkinnot muhkeita! Tervetuloa!

Vihdoinkin!

Tuon ihmislapsen sairastelu on pitänyt emännän niin kiireisenä, ettei ole ehtinyt toimia sihteerinäni. Mutta nyt kuulemma on hetki aikaa ja voidaan laittaa näkyville kuvia viime sunnuntailta kun pennut pääsivät ulos ensimmäistä kertaa. Sitten ilmat kylmenivätkin ja ipanat ovat riehuneet sisätiloissa. Muutettiin isompaan laatikkoon olohuoneeseen ja nyt onkin meikäläisen hyvä tarkkailla pentulaatikon menoa sohvalta. Näköyhteys on erinomainen, mutta saan olla rauhassa. Hyvä hyvä!

Bono (yllä)etsii edelleen omaa kotia, yhteydenotot emäntääni. Alla Baby.

Boris, alla Baby 3,5 vkoa näyttää seisomisen mallia :)

Sunnuntaita

Tuollaisia nuo ovat. Syövät ja nukkuvat. Hyvin ovat ymmärtäneet nää elämän perusjutut. Tänään mulla kävi taas vieraita. Terkkuja vaan Kotkaan :) Boris kuulemma muuttaa sinne, mutta ei ihan vielä... Ensin mun pitää opettaa näille vielä pari pikku juttua.

Laitan tähän vielä vähän tuoreemmat nassukuvat, pahoittelen, ne eivät ole kovin laadukkaita kun toi kitsas emäntä kuvaa tollasella aataminaikuisella tomaatilla. Ostais kunnon kameran!

Baby ja Boris

Bono

Iltaa

Minulla kävi vieraita katsomassa pikkuisiani. Tai nuo nyt mitään vieraita olleet, ihan tuttuja. Mun mielestä ehkä maailman mukavimpia ihmisiä, joskus olen miettinyt että jos vaikka muuttaisin niille. Otettiin vähän kuvia pennuista, joista on jo tullut isoja. Seuraavaksi odotellaankin että lapsukaiset avaavat silmät. Tuossa kuvassa ipanat ovat tänään kokonaista 10 vrk:n ikäsinä.

Tässä vielä poseeraa Bono.

Kevättä rinnassa!

Hahaa. Päätin piristää aamuani kipaisemalla jälleen aamupissalle naapurin pihalle, ja emäntä kipitti taas perässä pyjamassa. Tästä on tullut hauska leikki.

Pentulaatikossa on vähän tylsää makailla, kun ei noista ipanoista ole vielä oikein seuraa. Nyt nukkuvat keskenään sievässä kasassa ja mä pääsin hetkeksi sohvalle. Kohta siellä kuitenkin joku taas huutelee mammaa paikalle. Ovat muuten ihan hirmuisia syömään, kaikki kolme. Mun silmiini muistuttavat enemmän marsuja kun koiranpentuja, mutta eivätköhän nuo tuosta vielä hoikistu kunhan alkavat leikkimään. Vielä pennut keskittyvät olennaisimpiin asioihin, syömiseen ja nukkumiseen.

Ai niin, toinen pojistani on vielä vailla kotia, kiinnostuneet ottakoot yhteyttä emäntääni.

Saanko esitellä...

Tässä he nyt ovat!

9.4. klo 15.12 syntyi tyttäreni "Baby". Painoa oli 205 g ja virtaa sitäkin enemmän.

Klo 21.42 tuli jalat edellä "Boris", 235 g.

Ja vihdoin ja viimein syntyi "Bono" 220 g 10.4. klo 00.25.

Olen niin onnellinen ja ylpeä :)

Väsynyt ja onnellinen

Tässä he nyt ovat. Minun pikkuiseni :) Kaksi komeaa poikaa ja yksi tyttö. Synnytys oli pitkä, vaikea ja raskas. Käytiin välillä hakemassa vauhtia jo eläinlääkäriltäkin, onneksi löytyi lääkettä enkä joutunut leikkauspöydälle. Surukseni jouduin jättämään toisen tyttäristäni vastaanotolle. Pikkuinen oli pahoin vammautunut ja pääsi samantien paremmille metsästysmaille. Lepää rauhassa pikkuiseni.

Värejähän ei tässä nyt ole sen enempää ja vähempää kuin soopeleita ovat koko joukko. Ja kaikilla on valkoiset merkit, tytöllä myös hauskat valkoiset varpaat takajaloissa. Mutta yksityiskohtia tulee myöhemmin lisää, nyt palaan takaisin pentulaatikkoon.

Josko jo tänään?

Argh mikä olo! Annan puheenvuoron suosiolla emännälle...

Zelma on pedannut ja läähättänyt, etsinyt paikkaa ja vinkunut eilisillasta. Lämmöt laskivat jo eilen ja nyt odotellaan vaan, että avautumisvaihe olisi pian ohi ja Zelma pääsisi tositoimiin. Palataan asiaan kun on jotain kerrottavaa, nyt vaan toivotaan Zelmalle voimia tuleviin ponnistuksiin.

H-hetki lähestyy

Aloitin päiväni pienellä viuhahduksella. Heh, tai paremminkin sen viuhahtelun hoiti emäntäni :) Isäntä oli jättänyt pihaportin auki ja päätin sitten aamutuimaan hilpaista naapurin puolelle pissalle, ja emäntä juoksi perääni sukkasillaan, tukka pystyssä ja pyjama päällä. Kipaisin kyllä pikapikaa takaisin, joten reissu jäi lyhyeksi.

Olen jo tosi tuhdissa kunnossa, ja vietän päiväni lähinnä loikoilemalla sohvalla. Pitää kerätä voimia tulevaan koitokseen. Johon ei muuten ole enää kuin muutama päivä.

Perhosiako vatsassa?

Makailin kaikessa rauhassa sohvalla kun emäntä päätti kokeilla tuntuuko vatsassa liikettä. Pieniä hentoja perhosen siiveniskuja kuulemma tuntui. Toinen tulkinta oli se, että mulla on ilmavaivoja. Voitte päätellä itse kuvasta olenko vain ylensyönyt.

Siitä tulikin mieleeni, että en muuten saanut yhtäkään pääsiäismunaa!

Painonnousua

Huiuiui... Kävin just vaa´alla. Painoa on tullut lisää melkein kilo. Ja vielä on tätä tiineyttä jäljellä. Tarttee varmaan harkita jotain kuntokuuria kunhan pääsen pois pentulaatikosta. Nyt on siis tiineyden 40 vrk. Pahoinvoinnit on jo selätetty aikoja sitten ja nyt voisin syödä vaikka kokoajan. Ja sitä yritänkin kaikissa mahdollisissa tilanteissa. Paha vaan, että keittiönpöytä on useinmiten tyhjä kaikesta ruokatavarasta, ovat hitsi vie oppineet ettei sinne kannata jättää mitään.

Olen seurannut uutisista Tiibetin mellakointia. Toivottavasti serkut siellä saavat olla rauhassa. Peace!

UUTISIA!

Tänään mut kärrättiin taas eläinlääkärille, mutta eipä ollutkaan kivulias käynti. Ekaks ajeltiin mun jo valmiiksi vähäkarvaista mahaa vielä karvattomammaksi ja sitten se eläinlääkäritäti puserteli mua mahasta ja hieroskeli sellasella anturilla. Emäntä ja lääkäri tuijotti telkkaria, vaikka mäkin olin paikalla ja höpisivät jotain pennuista. Ja sitten mulle valkeni mitä ne teki. Ne katsoivat ultralla meikäläisen sisuskaluja ja laski pentuja. Ja kuulemma niitä on ainakin neljä.

Ja mullekin tuli sellanen kummallisen hempeä olo. Vaikka ei tässä olossa muuten ole vieläkään hurraamista. Onneksi toi emäntä on ymmärtänyt ja tarjoilee sellasta vähän parempaa ruokaa. Emmä normaalisti kyllä ruuan kanssa nirsoile, nyt vaan ei oikein maistu. Mutta ehkä se tästä. Pitääkin tästä joutua päivätorkuille, on tää raskaana olo niin (haukotus) raskasta.

Pahoinvointia

Siinähän se jo otsikossa tulikin. Onneksi alkaa jo helpottaa, menetin nimittäin normaalisti erinomaisen ruokahaluni muutamaksi päiväksi. Kuppiin jäi niin paljon nappuloita että pohjaakaan ei näkynyt. Ja se, voin kertoa, ei ole tavallista. Emäntä lohdutteli että tämä vaihe menee ohi, mutta olin kyllä huolissani. Siksipä päätin nukkua yöni vain ja ainoastaan sängyssä, mikä oli hiukka hankalaa kun sinne tunki myös muita. Isäntä olisi mun puolesta voinut lahjoittaa paikkansa mulle ja mennä itse vaikka sohvalle, mutta ei. Niin mä sitten jouduin käpertymään jalkopäähän ja oli kyllä ahdasta.

Jotain karvataljoja ne laittoi lattialle ja ehdottivat, että voisin mennä sinne. Hmmm, kummankohan itse valitsisivat, sen taljan vai sängyn?

On tääkin HIIHTOloma!

Alkuviikosta pääsin vihdoinkin nauttimaan mökille lumesta ja jäästä, mutta valitettavasti emäntä unohti kameran kotiin enkä voi kuin sanallisesti kuvailla kirmailujani jäällä. Oli se kyllä hienoa, meikäläinen vilisti häntä suorana kinoksissa ja sitten iltapalaksi nautiskeltiin makkaraa. Voi mitä elämää! En olisi lähtenyt kotiin ollenkaan, mutta pakkasivat mut autoon ihan kyselemättä. Ja sitten tultiin taas tänne tarpomaan sateessa paljaalla asfaltilla. Tylsää! Ei oo täällä enää talvesta tietoakaan.

Mutta sitten uutisiin. Mulla on ihan uus LOOK. Ekaks mä olin että mitä ihmettä, mutta kun silmä tottu niin johan tää alkoi tuntua omalta. Ja mikä parasta, nyt meitsi saa huomiota ja rapsutuksia oikein tosi paljon. Ihanaa! Lisäks kun on lyhyt tukka niin näyttää paljon nuoremmalta, vai mitä?

Pakkasta!

Jihuu! Vihdoinkin pakkasta. Mä vihaan näitä ilmastonmuutostalvia. Kelit on kuin lokakuussa koko tän muka talven ajan. Jos voisin valita niin en menis ulos märillä keleillä ollenkaan, mutta se ei kuulemma käy. Ihme touhua! Mutta tänään lenkkeilin oikein mielelläni, aurinkokin paistoi ja se jos mikä on ollut harvinaista. Toi kämppis Zani oikein riehaantui, se saa aina jonkun ihme villiintymiskohtauksen kun tulee kylmät ilmat. Mä osaan olla vähän rauhallisempi. Mutta vaan vähän :)

Syntinen sunnuntai

No ni! Mä arvasin ihan oikein! Tänään se sitten tapahtui. Säästän teidät yksityiskohdilta, mutta sen verran voin paljastaa että tänään harrastin intiimiä kanssakäymistä erään herra-koiran kanssa. Okei, voin mä nyt sentään kertoa että emäntähän ton sulhon valitsi, mä en ehkä olis ottanut tota vaan yritinkin tossa toissapäivänä vilkuilla lenkillä yhden hurmaavan westie-uroksen perään. Mutta ei se emäntä tajunnut mun viipyileviä katseita, vaan raijas mut ihan toisen uroon luo. Oli se kuitenkin ihan kelpo kaveri, ja hyvin varusteltukin (jos ymmärrätte). Joo, ja olihan sillä ihan komeet tittelitkin, meinaa FIN CH V-07 (ai jo arvasittekin ketä tarkotan) Falamandus J ´Ara-Ki Khaki. Eli Finn.

Zelma ja Finn ne yhteen soppii, tänään pantiin ne pussauskoppiin. Jesh.

Torstai 31.1.2008

Olen tutkitusti TERVE! Mut kiskaistiin sohvalta autoon kesken päiväunien ja ajeltiin eläinlääkärille. Masentavaa suorastaan. Mutta onneksi tää olikin kivuton käynti, laitettiin vaan tipat silmiin ja kohta koko maailma oli jotenkin hmmm... sumea. Sitten pimeässä huoneessa lääkärisetä häikäisi ensin jollain lampulla ja vielä toisellakin ja sanoi että hyvältä näyttää. Terveet silmät. Polvet se samainen lääkärisetä väänteli jo kolme vuotta sitten ja antoi lausunnon että hyvät on. Että kelpaa niillä juoksennella.

Emäntä tuli iloiseksi ja paljasti, että ens viikolla mä pääsenkin tapaamaan jotain nuorta tummaa ja komeaa herrasmiestä. Siis oikeesti. Nuori, tumma ja komea. Kuulostaa hyvältä. Vaikka mä kyllä jo arvaan mihin tää kaikki johtaa. Mä oon kohta siis ihan nalkissa pentulaatikossa.

Tiistai 29.1.2008

Bloggaaminen on kuulemma suosittu harrastus. No, siispä aloitan sellaisen. Voisin tässä aluksi kertoa hieman itsestäni. Olen koira, ihan vaan tiedoksi teille jotka ette sitä heti ymmärtäneet kuvastani. Asun Keravalla henkisen siskoni ja ihmisperheeni kanssa. Tuo emäntäni harrastaa omin sanojensa mukaan pienimuotoista koirankasvatusta, kaipa se sellaista sitten on kun täällä on viimeksi ollut pentuja 2 vuotta sitten, tai 7 kk sitten jos tuo ihmislapsi lasketaan mukaan. Nyt keväällä on kuulemma minun vuoroni tulla äidiksi. Turinoin tunnelmia tästä matkan varrelta.

Olen 4,5 vuotias tiibetinterrierinarttu. Kokonimeltäni Lövskär´s Fröken Karamain. Olen aika ylpeä itsestäni, sillä elokuussa sain nimeni eteen hienon tittelin Fin Ch, asiaan vihkiintymättömille sen voisi suomentaa Suomen muotovalioksi. Eli en siis ole ihan turhanpäiväinen louskuttaja vaan ihan valioainesta. A-luokkaa. Luokista sen verran vielä, että makkaran suhteen en ole niin turhan tarkka, myös B-luokan ruokamakkara kelpaa. Ja ah, ruoka, siitä voisin tarinoida enemmänkin, mutta toisella kertaa.

Tänään emäntäni päätti että otetaan minusta oikea poseerauskuva. Mun mielestä se oli varsin ääliömäinen ajatus, ja sen toinkin ilmi. Ensin jouduin pesulle viikonloppuna, sitten kuivattiin ja kammattiin ja samaa hommaa jatkettiin vielä tänään. C´moon! Vähemmälläkin uskotaan että ollaan valioainesta! Ja sitten nostettiin poseeraamaan pöydälle ja otettiin kuvia, ja vaikka kuinka yritin tuoda parempaa puoltani esille, niin ei uskottu... Joten olen pahoillani, väärän kyljen puolelta ottivat ne kuvat. Mutta loppujen lopuksi näyttivät tyytyväisiltä ja mä pääsin takaisin tähän sohvalle. Huokaus.

Tässä vielä mielestäni vallan onnistuneita muita otoksia... Eivät kuulemma kelvanneet.