tiistai 20. toukokuuta 2008

Kiirettä pitää!

Kokoajan on karmea hoppu ja jos jonkinlaista viihdykettä ja vierasta. Mua käydään ihailemassa melkein päivittäin :) Soopelitrioni on saanut sovittua itselleen jatkomajoitukset, eli alkaen reilun viikon päästä muuttavat omiin koteihinsa. Tänään nuo ipanat saavuttavat 6 viikon iän. Ja vastahan ne syntyivät... Aamulla viiden aikaan jo alkoi järkyttävä mekastus ja meinas noi kauneusunet jäädä tosi lyhyiksi, onneksi pennut kuitenkin tajusivat vielä nukkua muutaman tunnin. Mä en ymmärrä mistä tuota virtaa riittää.

Ai niin. Emäntä käski vielä mainostaa, että yhdistyksemme järjestää tänään 21.5. Match Shown Sahaajankadun kentällä Herttoniemessä. Osallistuminen on edullista ja palkinnot muhkeita! Tervetuloa!

torstai 8. toukokuuta 2008

Vihdoinkin!


Tuon ihmislapsen sairastelu on pitänyt emännän niin kiireisenä, ettei ole ehtinyt toimia sihteerinäni. Mutta nyt kuulemma on hetki aikaa ja voidaan laittaa näkyville kuvia viime sunnuntailta kun pennut pääsivät ulos ensimmäistä kertaa. Sitten ilmat kylmenivätkin ja ipanat ovat riehuneet sisätiloissa. Muutettiin isompaan laatikkoon olohuoneeseen ja nyt onkin meikäläisen hyvä tarkkailla pentulaatikon menoa sohvalta. Näköyhteys on erinomainen, mutta saan olla rauhassa. Hyvä hyvä!
Bono (yllä)etsii edelleen omaa kotia, yhteydenotot emäntääni. Alla Baby.




Boris, alla Baby 3,5 vkoa näyttää seisomisen mallia :)